lauantai 22. lokakuuta 2016

Osa 6. Taivaalla suolapilviä

Hei hei hei! Elinor & Marianne saa uuden osan, ja minä saan olla tyytyväinen, että sain julkaistua tämän vielä lokakuun puolella.

VIIMEKSI TAPAHTUNUTTA: Ollessaan treffeillä Willoughbyn kanssa Marianne törmäsi pikkusiskoonsa Margaretiin, joka tietenkin kertoi Mariannen uudesta miesystävästä heidän äidilleen. Elinor ja äiti kävivät kahvilla ja ruotivat asiaa. Kahvilaan sattui myös Edward Ferrars, joka oli vältellyt Elinoria jo pidemmän aikaa. Kohtaamisesta tuli kiusallinen, ja äiti veti siitä omat johtopäätöksensä.
   Dashwoodit, tällä kertaa myös äiti ja Margaret, olivat jälleen vierailulla Middletonien luona. Marianne esitteli Willoughbyn sukulaisilleen. Rouva Jennings kyseli Elinorin parisuhteesta, jolloin Margaret (ymmärrettyään tilanteen väärin) lipsautti Elinorin tapailevan Edwardia.
   Osan lopussa Marianne odotti Willoughbyn hakevan hänet treffeille, mutta yllättäen tämä soitti ja ilmoitti joutuvansa lähtemään tätinsä luo naapurikaupunki Devon Lakeen.

♦♦♦

Osa 6. Taivaalla suolapilviä





















♦♦♦          

Elinor ei tiennyt mitä ajatella. Tullessaan töistä kotiin hän löysi Mariannen ilmeisen keskittyneenä Pretty woman -uusintaan ja pussilliseen keksejä, vielä yöpaidassa, vaikka iltapäiväkin oli jo ohitettu hyvän aikaa sitten. Marianne ei ollut oma itsensä, eikä Elinor tiennyt, mikä hänellä oli, tai tiesi sittenkin. Tätä oli jatkunut jo monta päivää, tarkalleen ottaen viikon. Willoughbyn lähdöstä oli viikko.
   "Et viitsinyt vaivautua vaihtamaan vaatteita?"



Marianne hätkähti ja kääntyi katsomaan Elinoria vetäen suupielensä hätäiseen ja aavistuksen verran liian huolettomaan hymyyn.
   "Vapaapäivä", hän totesi. Tekaistu hymy ei kestänyt sisaren läpitunkevaa katsetta, ja Marianne käänsi päänsä pois.



Taasko? Elinorin teki mieli kysyä. Marianne näytti niin syylliseltä, että Elinor ajatteli muistuttavansa äitiään. Karistaakseen tuon epämiellyttävän tunteen hän päätti antaa asian olla.
   "John soitti", Elinor sanoi jotain sanoakseen.
   "Niinkö?", totesi Marianne mielenkiinnottomasti.
   "Hän kutsui meidät kahville." Kun Marianne ei vastannut, Elinor jatkoi: "Kuulemma muitakin on tulossa."



"Mene sinä", Marianne sanoi voipuneesti. "Minä.. Minä en taida jaksaa, nukuin huonosti. Päätä särkee vähän. Jäisin mieluummin kotiin."
   Elinor oli huokaista. Ei häntäkään totta puhuen olisi yhtään huvittanut lähteä, ei varsinkaan yksin. Marianne vaikutti kuitenkin niin lannistuneelta, ettei Elinor viitsinyt edes yrittää taivutella häntä.

♦♦♦


Mary johdatti hänet olohuoneeseen, jossa oli paikalla Johnin ja rouva Jenningsin lisäksi Chris Brandon, sekä kaksi Elinorille vierasta naista.
   "Missäs Marianne ja se hänen komea ystävänsä ovat?" kysyi rouva Jennings ensimmäisenä.
   "Marianne joutui jäämään kotiin, hän on sairaana", Elinor sanoi ja hämmästyi itsekin valheen sujuvuutta.



"Voi harmi, me niin odotimme teidän molempian tapaamista!" huudahti naisista tummempi. "Minä olen Lucy, Lucy Steele, ja tässä on sisareni Anne", hän esittäytyi. "Mary on serkkumme, olet varmasti kuullutkin meistä."
  Totta puhuen Elinor ei muistanut ikinä kuulleensa yhdestäkään Maryn serkusta. "Elinor Dashwood, hauska tavata", hän sanoi tietämättä mitä muutakaan sanoa.
   "Mary ja John ovat kertoneet teistä paljon hyvää", vaaleampi sisko, Anne, sanoi.



"Mukavaa, että pääsitte kaikki tulemaan", Mary sanoi, "meillä oli ihan erityinen syy kutsua teidät tänään. Meillä on nimittäin Johnin kanssa uutisia." Hän piti pienen tauon, jonka aikana hänen oli vaikea peittää hymyään. "Me saamme toisen lapsen!"



"Onneksi olkoon!" Elinor huudahti yllättyneenä.
   "Ihanaa!" säestivät Steelen sisarukset kuorossa.



Rouva Jennings myhäili vaivaantumatta nousemaan tuolistaan. Elinor meni onnittelemaan serkkuaan.
   "Oletteko jo kertoneet Anna-Marialle? Mitäs hän sanoi?"
   "Hän odottaa uutta pikkusisarusta kovasti, toivoo siskoa tietysti", John naurahti.



Kun onnittelut oli suoritettu, siirryttiin takaisin istumaan. Mary kertoi Lucylle ja Annelle melko yksityiskohtaisesti Anna-Marian syntymästä. Miehet ja rouva Jennings olivat syventyneet keskustelemaan jostakin rouvan Devon Laken naapurista, joten Elinorin oli pakko kuunnella Maryn selontekoa, josta Lucy ja Anne vaikuttivat olevan vilpittömän kiinnostuneita.



Elinorin pelastukseksi koitui kutsu käydä kahvipöytään. Lyhyen kuulumistenvaihdon jälkeen rouva Jennings, joka istui hänen vieressään, sanoi: "Elinor, minä olen miettinyt erästä asiaa, kun olen tässä lähdössä jonkin ajan päästä takaisin Devon Lakeen. Siellä tahtoo käydä aika välillä pitkäksi, että minusta olisi mukavaa jos sinä ja Marianne tulisitte käymään luonani."



"Kiitos kutsusta, se olisi mukavaa", Elinor sanoi vilpittömästi. Hän ajatteli Mariannea, joka olisi varmaan enemmän kuin innokas lähtemään Devon Lakeen. "Minä puhun Mariannen kanssa. Täytyy katsoa miten olemme töissä, mutta eiköhän se saada järjestettyä."




"Niin niin, aivan, puhutaan vielä lähempänä", rouva Jennings sanoi. "Asiasta toiseen, mitäs sille sinun ystävällesi kuuluu?"
   "Ystävälleni?"
   "Edward Ferrarsille! Minä ymmärsin, että te olette varsin läheisissä väleissä." Elinorilla oli mennä kahvit väärään kurkkuun. Hän oli toivonut, että rouva olisi unohtanut viimekertaisen välikohtauksen, mutta toive oli ilmeisesti ollut turha.



Lucy, joka oli kuullut keskustelun lopun, kääntyi heidän puoleensa.
   "Puhuitteko Edward Ferrarsista?" hän kysyi sävyyn, jota Elinorin oli vaikea tulkita. "Tunnetko sinä hänet?"



"Kyllä, hän on tuttavani", Elinor sanoi yrittäen painottaa viimeistä sanaa. Hän ei missään nimessä halunnut, että syntyisi enää enempää väärinkäsityksiä. "Hänen sisarensa Fanny on naimisissa velipuoleni kanssa, sitä kautta olemme tavanneet. Tunnetko sinä hänet?"


"Edward on hyvä ystäväni", sanoi Lucy, "vanha koulukaverini lukioajoilta itse asiassa. Mutta pidämme edelleen tiiviisti yhteyttä." Hän empi hetken. "Ajattelin vain, kun hän ei ole kertonut tuntevansa sinua."
   "Emme me mitenkään läheisiä ole", Elinor huomasi selittävänsä jälleen kerran. "Ei se mikään ihme ole, jos hän ei ole puhunut minusta."

♦♦♦



Marianne yritti soittaa, mutta musiikki sai hänet ajattelemaan Willoughbya, ja hän sekosi nuoteissa. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja antoi olla.



Mariannesta ei ollut mukavaa valehdella Elinorille. Ei hänellä oikeasti ollut vapaapäivä, vaan hän oli soittanut aamulle pomolle ja väittänyt olevansa sairas. Eihän se oikeastaan ollut edes kovin kaukana totuudesta. Ja mitä väliä sillä muutenkaan oli, ei hän ollut saanut laulukeikkojakaan pitkään aikaan.
   Hän päätti tarkistaa, oliko Willoughby soittanut.



Yhtään puhelua ei ollut tullut. Marianne tarkisti vielä vastaajan, joka ilmoitti: "Ei uusia viestejä."



Hetken emmittyään Marianne näppäili Willoughbyn numeron ja odotti. Puhelin tuuttasi monta kertaa, sitten luuri nostettiin - tai niin Marianne ehti toivoa - mutta ääni olikin vastaajan.



Marianne sulki puhelimen ja lysähti sohvalle. Oli kulunut viikko, eikä Willoughby ollut antanut kuulua itsestään. Oli kuin maa olisi niellyt miehen, tai kuin hän olisi ollut Mariannen omaa kuvitelmaa. Miksi hän oli lähtenyt, ja mikä tärkeämpää, milloin tulisi takaisin? Asia vaivasi Mariannea päivin ja öin, niin että hänen oli vaikea nukkua ja vaikea olla hereillä.



Hän ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt.

♦♦♦

Keskustelu sisällä oli niin puuduttavaa, että Elinorin oli pakko päästä hetkeksi ulos. Steelet olivat kohteliaita ja mukavia, mutta heidän kanssaan oli yhtä hankala saada aikaan mielenkiintoista keskustelua kuin Johnin ja Maryn. Elinor olisi lähtenyt kotiin, jos olisi kehdannut.
   Hän ei ollut huomannut, että myös Chris Brandon oli jossain vaiheessa poistunut muiden seurasta.

Huomattuaan Elinorin Brandon tarjosi tupakkaa hänellekin, ja vaikka Elinor poltti äärimmäisen harvoin, hän otti sen vastaan hetken mielijohteesta. He seisoivat siinä hiljaa omiin mietteisiinsä syventyneinä. Ilta oli viileä ja taivas suorastaan ankean harmaa.



Jostain syystä, ehkä siksi että häntä rauhoitti se, että Brandonin seurassa pystyi olemaan puhumatta, Elinor huomasi sanovansa: "Olen vähän huolissani Mariannesta."
   Brandon kääntyi katsomaan häntä. "Onko jotain tapahtunut?" hän kysyi.
   "Hän ei ole oikein oma itsensä. Hän on jotenkin.. poissaoleva. Ei hän halunnut tulla tännekään. Minusta tuntuu, että hän välttelee muita. Siitä asti kun -" mutta sitten Elinor päätti olla mainitsematta Willoughbyä. Marianne tuskin haluaisi hänen levittelevän tämän asioita. "Niin, hänellä ei taida mennä töissäkään kovin hyvin."


Elinor karisti tupakkaansa. "Tai eihän tämä varmaan sinua kiinnosta", hän sanoi ja tunsi itsensä hölmöksi. Mutta Brandon ei näyttänyt lainkaan kiusaantumisen merkkejä.



"Päinvastoin", hän sanoi, "jos voin mitenkään olla avuksi..." Hän vaikutti vilpittömältä, ja Elinor näki huolen kuvastuvan hänen katseestaan. "Miten sinulla itselläsi menee? Oletko vielä siinä mainostoimistossa?"
   "Olenhan minä", Elinor huokaisi.  "Ei ole paremmastakaan tietoa. Vaikka ei sillä, hyvä paikka se on."
   "Mutta haluaisit jotain muuta?"
   "En minä... En tiedä itsekään, mitä haluan."

♦♦♦



"Pääsin sitten lähtemään, kun sanoin, että minun täytyy tulla katsomaan, miten sinä voit. Sanoin heille, että olet kipeä. Et sinä paljoa menettänyt." Elinor hahmotteli piirroksen ääriviivoja selostaessaan Mariannelle illan tapahtumia.



"Lucy sanoi, että he harrastavat tennistä, ja kun minä kerroin, että mekin pelasimme joskus, he ehdottivat, että menisimme joskus pelaamaan heidän kanssaan."
   "Kuulostaa varsin mielenkiintoiselta", Marianne sanoi sävyllä, josta ei voinut erehtyä.
   "Sinne sinun on pakko tulla mukaan, minä en kestä enää toista iltaa heidän kanssaan."



Marianne ei vastannut mitään. Elinorin mieleen tuli yhtäkkiä jotain, jonka hän toivoi piristävän siskoaan.
   "Ai niin", hän sanoi ja kääntyi katsomaan Mariannea, "sitten rouva Jennings ehdotti, että lähtisimme hänen seurakseen, kun hän lähtee takaisin Devon Lakeen."

Marianne kohottautui istumaan ja hänen silmiinsä syttyi eloa.
   "Devon Lakeen?"

♦♦♦

Ajatus Devon Lakesta ja Willoughbysta piristi Mariannea niin paljon, että hän jopa suostui lopulta lähtemään, kun Steelet seuraavalla viikolla pyysivät heitä mukaansa pelaamaan tennistä. Vaikkei Elinor ollut ajatuksesta sen innostuneempi kuin Mariannekaan, hän kuitenkin ajatteli, että siskolle teki hyvää käydä välillä jossain.



Elinor oli juuri saanut vaihdettua vaatteet, kun Lucy sanoi Annelle ja Mariannelle: "Menkää te jo edeltä, meillä kestää Elinorin kanssa vielä." Elinor oli sanomassa olevansa valmis, mutta tajusi sitten, että Lucy tahtoi ilmeisesti puhua hänen kanssaan.



Toiset kaksi menivät, ja Lucy kääntyi Elinorin puoleen.
   "Minua jäi häiritsemään yksi asia, ja haluaisin kysyä sinulta suoraan", hän sanoi. "Mitä sinun ja Edwardin välillä oikeastaan on?"



"Ei mitään muuta kuin mitä silloin kerroin", Elinor sanoi ja yritti naurahtaa kepeästi, toivoen, että se kuulosti Lucystä vakuuttavammalta kuin hänestä itsestään.



"Vaikka rouva Jennings sanoikin -"
   "Sinuna en panisi paljoakaan painoarvoa rouva Jenningsin sanoille", Elinor sanoi ja yritti pitää kireyden poissa äänestään. "Hän on ymmärtänyt jotain aivan väärin, ja hänellä on muutenkin tapana puhua mitä sattuu."



"Et arvaa, miten helpottunut olen!" Lucy huokaisi. "Koska, jos totta puhutaan, en ollut aivan rehellinen. Minä ja Edward olemme paljon enemmänkin kuin vain ystäviä."
   Elinorin sisuksia kylmäsi.
   "Minun ei ehkä pitäisi kertoa tätä", Lucy jatkoi, "mutta ystäviähän me olemme. Voinhan luottaa sinuun, Elinor?"
   "Totta kai", Elinor kuuli itsensä sanovan.
   "Vain Anne tietää tästä meidän lisäksemme.. Mutta minun on kerta kaikkiaan pakko kertoa tästä jollekulle, olen niin innoissani. Edward ja minä olemme kihloissa!"

♦♦♦

Kuudennen osan loppu. Boom, siinäpä sellaista pureskeltavaksi. Kommentit lämmittävät viileneviä syysiltoja! ♥

16 kommenttia:

  1. Willoughbylla on jotain hämärää meneillään siellä Devon Lakessa. Toinen nainen kenties? Joka tapauksessa, aika ilkeästi tehty että lähtee noin vaan eikä ilmoita itsestään mitään. Ellei sitten kyse ole jostain mikä ei ole Willoughbyn oma vika, tyyliin puhelin on hajonnut tai jotain vastaavaa...

    Edward >>>>:I Pyörittänyt samaan aikaan kahta naista ja kihlannut toisen eikä osannut sanoa asiasta Elinorille suoraan ja päätti hoitaa asian välttelemällä? Törkeästi tehty, mikäli asia nyt näin on.

    Odotan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain epäilyttävää siinä varmasti on, kun tollaisen katoamistempupn Willoughby teki :/ Totta, kyseesä voi olla myös miehestä riippumattomat syyt. Edwardkaan ei näytä oikein hallitsevan tätä kommunikaatioasiaa. Voi noita sisaruksia. Kiitos kovasti kommentista! :)

      Poista
  2. Olipas jälleen ihana osa, mukavaa luettavaa kaakaokupposen kanssa syysiltana kun ulkona on pimeä ja sataa <3. Kuvat ovat aivan ihania, ja teksti kuvailevaa ja sujuvaa. Kuvissa on niin paljon harkittuja yksityiskohtia, tulee katsottua jokainen tarkaan läpi: ilmeet, asennot, vaatteet, kampaukset ympäristö, avoimet kaapin ovet, kaikki... Hyvät raamit kiinnostavalle tarinalle.
    Oijoi, paljastui jo että Edwardilla ei tainnut olla ihan puhtaat jauhot pussissa, voi Elinor. Ja vähän epäilyttää että mitä Devon Lakessa odottaa toisen herran suhteen? Varmaankin kiemuroita ja draamaa luvassa. Ihan parasta. En malta odottaa jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! C: Ihanaa, että olet pannut merkille kaikkia juttuja kuvista, itsestä ainaa tuntuu että voisi vielä tarkemmin panostaa ilmeisiin ja lavastukseen.. Jep, kyllä tyttöjä nyt koetellaan. Draamaa ja suhdesotkuja uskallan aina luvata! ;D Kiitos illanpiristyskommentista! :>

      Poista
  3. Oho, johan Lucy pommin pudotti. Mitenköhän Elinor asiaan suhtautuu? Toivottavasti löytää toisen miehen...
    Hyvä osa jälleen, Willoughby tuntuu hämärältä hemmolta, ehkä hänenkin aikeensa paljastuvat pian.

    Jatkoa jään odottamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin sain oikein kunnon cliffhangerin! :D Eiköhän vähitellen itse kunkin suunnitelmat tule esiin. Kiitos komentista! :)

      Poista
  4. Uusin osa luettu :) Mitähän Willoughbylla on meneillään, toivottavasti sieltä Devon Lakesta ei löydy esimerkiksi vaimo ja liuta lapsia... Edward ei ainakaan taida olla yhden naisen mies, onkohan kahdenkaan vai paljastuuko näitä vielä lisää. Jatkoa odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jej, kiitoksia kommentista! :) Huih, siinä olisikin Mariannella ihmettelemistä, kun pamahtaisi Willoughbyn ovelle ja vastaan juoksisi lapsilauma :D Edwardista ei pahemmin osaa sanoa, eipä tuo kovin naistenmieheltä vaikuta, mutta mistäpä sitä tietää.. ;D

      Poista
  5. Oho! Jopa kihloissa jo. :/ Millainenkohan välienselvittely tästä koituu! Toivottavasti edes Willoughby on osannut käyttäytyä, jottei tule lisää yllätyksiä. Tosi hyvä osa, oot ttosi aitava tekemään tarinaa ja kirjoittamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :o Välienselvittely on erikoisalaani, välillä tuntuu ettei tarinoissani muuta tehdäkään :D Hmm, saapa nähdä millaisia yllätyksiä seuraava osa tuo tullessana ja kenelle ;) Oi, kiitoksia kehuista ja kommentista! :)

      Poista
  6. Vihdoin sain luettua nämä kaikki osat! Minulta tuntuu aina löytyvän enemmän mielenkiintoa, kuin aikaa, mutta joo. :D

    Kaikkien kuuden osan aikana ehti tapahtua kaikenlaista, jotka nostattivat kiinnostusta aina lisää. Minusta on aika hauska idea, että tämä tarina pohjautuu kirjaan, en ole tainnutkaan ennen lukea mitään tarinaa mikä olisi toteutettu niin. Onneksi en ole kyseistä kirjaa lukenut, niin juonenkäänteet ovat vain entistä jännempiä. :D

    Hmmm... mitäköhän Willoughbylla on meneillään. Toivottavasti ei mitään hämärää. Toivoisin että hänellä olisi jokin hyvä selitys Mariannelle, jos hän nyt joskus ilmoittelee itsestään.

    Edward on sitten valehdellut oikein kunnolla. Ei mitenkään kovin fiksua olla samaan aikaan kahden naisen kanssa. Ehkä tuo Lucykin haluaisi tietää, millaisen miehen kanssa on ilmeisesti kihloissa.

    Vielä näin tiivistettynä, tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta ja jään ehdottomasti seurailemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tulit lukemaan! :) Toivottavasti mielenkiinto pysyy yllä. Tosiaan ihan hauskaa tehdä välillä tällaista tarinaa, eipähän tarvitse itse tuskailla juonen kanssa.. No, puolensa ja puolensa. Kumpikaan miehistä ei ole oikein hyvässä huudossa tällä hetkellä, saapa nähdä löytyykö kaikelle selitys. Ihanaa, että jäät seuraamaan! :) Kiitoksia kommentista!

      Poista
  7. Jaa Edward on mitä????? Kihloissa? Vainiiin >:( kyllä minä (ja Elinor) niin mieleni pahoitin
    Voi Marianne-parka, taisi Willin lähtö ottaa koville :(
    Tykkään sun kuvaustyylistä, simien ilmeet sopii just hienosti tekstin kanssa yhteen! Ja ne ei nimenomaan oo niitä perus sims-ilmeitä - niitä semmoisia liioiteltuja u know :D
    Aikamoisen cliffhangerin jätit, ootan jatkoa innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plot twist :D Mitenköhän nuo poijjaat nyt onnistuvat selittämään itsensä pois noista tilanteista.. Kiitoksia, ilmeitten kanss onkin aikamoinen säätäminen, kun aina joku vääntelee naamaansa niin ettei se yhtään sovi tilanteeseen :D Keep it simple, se on hyvä sääntö. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  8. Hyvä että Elinorilta luistavat sentään vielä sujuvasti nuo seurapiirivalheet, jos ei muuten kuin kohteliaisuuden vuoksi niistäkin on hyötyä!
    Ja aavistan, että rouva Jenningsin lähtö Devon Lakeen tulee jossakin vaiheessa vielä kohottamaan draaman vähintäänkin toiseen potenssiin - nytkin on jo sen verran pinnan alla kuplimassa, että kumma kun ei kattilan kansi ole vielä hypännyt paikaltaan :D Onneksi sentään Chrisistä ja Jenningsin rouvasta on muutakin seuraa Elinorille, kun isäntäväki ja muut vieraat seuraavat maalin kuivumista.

    Marianne-parka, hankalaa kun toinen on aivan tavoittamattomissa. Onneksi Elinor onnistui piristämään sisartaan. Tennisreissu sentään selvitti Elinorin senhetkiset ihmissuhteet Lucylle, vaikka Elinor ei selvästikään ilahtunut Lucyn julistuksesta :D Voi Edward, Edward, minkä teit... Pidän Edwardista mutta olen silti sitä mieltä, että miehen sietäisi astua haravaan ainakin kertaalleen :D Hieno osa jälleen, olisin lukenut pidempäänkin! ;D

    VastaaPoista