VIIMEKSI TAPAHTUNUTTA: Ollessaan treffeillä Willoughbyn kanssa Marianne törmäsi pikkusiskoonsa Margaretiin, joka tietenkin kertoi Mariannen uudesta miesystävästä heidän äidilleen. Elinor ja äiti kävivät kahvilla ja ruotivat asiaa. Kahvilaan sattui myös Edward Ferrars, joka oli vältellyt Elinoria jo pidemmän aikaa. Kohtaamisesta tuli kiusallinen, ja äiti veti siitä omat johtopäätöksensä.
Dashwoodit, tällä kertaa myös äiti ja Margaret, olivat jälleen vierailulla Middletonien luona. Marianne esitteli Willoughbyn sukulaisilleen. Rouva Jennings kyseli Elinorin parisuhteesta, jolloin Margaret (ymmärrettyään tilanteen väärin) lipsautti Elinorin tapailevan Edwardia.
Osan lopussa Marianne odotti Willoughbyn hakevan hänet treffeille, mutta yllättäen tämä soitti ja ilmoitti joutuvansa lähtemään tätinsä luo naapurikaupunki Devon Lakeen.
♦♦♦
Osa 6. Taivaalla suolapilviä
♦♦♦
Elinor ei tiennyt mitä ajatella. Tullessaan töistä kotiin hän löysi Mariannen ilmeisen keskittyneenä Pretty woman -uusintaan ja pussilliseen keksejä, vielä yöpaidassa, vaikka iltapäiväkin oli jo ohitettu hyvän aikaa sitten. Marianne ei ollut oma itsensä, eikä Elinor tiennyt, mikä hänellä oli, tai tiesi sittenkin. Tätä oli jatkunut jo monta päivää, tarkalleen ottaen viikon. Willoughbyn lähdöstä oli viikko.
"Et viitsinyt vaivautua vaihtamaan vaatteita?"
Marianne hätkähti ja kääntyi katsomaan Elinoria vetäen suupielensä hätäiseen ja aavistuksen verran liian huolettomaan hymyyn.
"Vapaapäivä", hän totesi. Tekaistu hymy ei kestänyt sisaren läpitunkevaa katsetta, ja Marianne käänsi päänsä pois.
"John soitti", Elinor sanoi jotain sanoakseen.
"Niinkö?", totesi Marianne mielenkiinnottomasti.
"Hän kutsui meidät kahville." Kun Marianne ei vastannut, Elinor jatkoi: "Kuulemma muitakin on tulossa."
Elinor oli huokaista. Ei häntäkään totta puhuen olisi yhtään huvittanut lähteä, ei varsinkaan yksin. Marianne vaikutti kuitenkin niin lannistuneelta, ettei Elinor viitsinyt edes yrittää taivutella häntä.
♦♦♦
"Missäs Marianne ja se hänen komea ystävänsä ovat?" kysyi rouva Jennings ensimmäisenä.
"Marianne joutui jäämään kotiin, hän on sairaana", Elinor sanoi ja hämmästyi itsekin valheen sujuvuutta.
Totta puhuen Elinor ei muistanut ikinä kuulleensa yhdestäkään Maryn serkusta. "Elinor Dashwood, hauska tavata", hän sanoi tietämättä mitä muutakaan sanoa.
"Mary ja John ovat kertoneet teistä paljon hyvää", vaaleampi sisko, Anne, sanoi.
"Mukavaa, että pääsitte kaikki tulemaan", Mary sanoi, "meillä oli ihan erityinen syy kutsua teidät tänään. Meillä on nimittäin Johnin kanssa uutisia." Hän piti pienen tauon, jonka aikana hänen oli vaikea peittää hymyään. "Me saamme toisen lapsen!"
"Onneksi olkoon!" Elinor huudahti yllättyneenä.
"Ihanaa!" säestivät Steelen sisarukset kuorossa.
"Oletteko jo kertoneet Anna-Marialle? Mitäs hän sanoi?"
"Hän odottaa uutta pikkusisarusta kovasti, toivoo siskoa tietysti", John naurahti.
"Ystävälleni?"
"Edward Ferrarsille! Minä ymmärsin, että te olette varsin läheisissä väleissä." Elinorilla oli mennä kahvit väärään kurkkuun. Hän oli toivonut, että rouva olisi unohtanut viimekertaisen välikohtauksen, mutta toive oli ilmeisesti ollut turha.
Lucy, joka oli kuullut keskustelun lopun, kääntyi heidän puoleensa.
"Puhuitteko Edward Ferrarsista?" hän kysyi sävyyn, jota Elinorin oli vaikea tulkita. "Tunnetko sinä hänet?"
"Emme me mitenkään läheisiä ole", Elinor huomasi selittävänsä jälleen kerran. "Ei se mikään ihme ole, jos hän ei ole puhunut minusta."
♦♦♦
Hän päätti tarkistaa, oliko Willoughby soittanut.
♦♦♦
Hän ei ollut huomannut, että myös Chris Brandon oli jossain vaiheessa poistunut muiden seurasta.
Jostain syystä, ehkä siksi että häntä rauhoitti se, että Brandonin seurassa pystyi olemaan puhumatta, Elinor huomasi sanovansa: "Olen vähän huolissani Mariannesta."
Brandon kääntyi katsomaan häntä. "Onko jotain tapahtunut?" hän kysyi.
"Hän ei ole oikein oma itsensä. Hän on jotenkin.. poissaoleva. Ei hän halunnut tulla tännekään. Minusta tuntuu, että hän välttelee muita. Siitä asti kun -" mutta sitten Elinor päätti olla mainitsematta Willoughbyä. Marianne tuskin haluaisi hänen levittelevän tämän asioita. "Niin, hänellä ei taida mennä töissäkään kovin hyvin."
"Olenhan minä", Elinor huokaisi. "Ei ole paremmastakaan tietoa. Vaikka ei sillä, hyvä paikka se on."
"Mutta haluaisit jotain muuta?"
"En minä... En tiedä itsekään, mitä haluan."
♦♦♦
"Pääsin sitten lähtemään, kun sanoin, että minun täytyy tulla katsomaan, miten sinä voit. Sanoin heille, että olet kipeä. Et sinä paljoa menettänyt." Elinor hahmotteli piirroksen ääriviivoja selostaessaan Mariannelle illan tapahtumia.
"Kuulostaa varsin mielenkiintoiselta", Marianne sanoi sävyllä, josta ei voinut erehtyä.
"Sinne sinun on pakko tulla mukaan, minä en kestä enää toista iltaa heidän kanssaan."
"Ai niin", hän sanoi ja kääntyi katsomaan Mariannea, "sitten rouva Jennings ehdotti, että lähtisimme hänen seurakseen, kun hän lähtee takaisin Devon Lakeen."
"Devon Lakeen?"
♦♦♦
Elinor oli juuri saanut vaihdettua vaatteet, kun Lucy sanoi Annelle ja Mariannelle: "Menkää te jo edeltä, meillä kestää Elinorin kanssa vielä." Elinor oli sanomassa olevansa valmis, mutta tajusi sitten, että Lucy tahtoi ilmeisesti puhua hänen kanssaan.
Toiset kaksi menivät, ja Lucy kääntyi Elinorin puoleen.
"Minua jäi häiritsemään yksi asia, ja haluaisin kysyä sinulta suoraan", hän sanoi. "Mitä sinun ja Edwardin välillä oikeastaan on?"
"Ei mitään muuta kuin mitä silloin kerroin", Elinor sanoi ja yritti naurahtaa kepeästi, toivoen, että se kuulosti Lucystä vakuuttavammalta kuin hänestä itsestään.
"Vaikka rouva Jennings sanoikin -"
"Sinuna en panisi paljoakaan painoarvoa rouva Jenningsin sanoille", Elinor sanoi ja yritti pitää kireyden poissa äänestään. "Hän on ymmärtänyt jotain aivan väärin, ja hänellä on muutenkin tapana puhua mitä sattuu."
Elinorin sisuksia kylmäsi.
"Minun ei ehkä pitäisi kertoa tätä", Lucy jatkoi, "mutta ystäviähän me olemme. Voinhan luottaa sinuun, Elinor?"
"Totta kai", Elinor kuuli itsensä sanovan.
"Vain Anne tietää tästä meidän lisäksemme.. Mutta minun on kerta kaikkiaan pakko kertoa tästä jollekulle, olen niin innoissani. Edward ja minä olemme kihloissa!"
♦♦♦
Kuudennen osan loppu. Boom, siinäpä sellaista pureskeltavaksi. Kommentit lämmittävät viileneviä syysiltoja! ♥